Matkakertomus

All-inclusive loma Turkin Antalyassa

Olimme pääsiäisenä viikon Antalyassa, joka siis vuonna 2019 osui huhtikuun puoleenväliin. Olimme pakettimatkalla Tjäreborgin kautta ja hotellimme oli Lara Barut Collection.  Meitä matkusti kaiken kaikkiaan kuusi aikuista ja yksi lapsi, sillä mukana oli myös siskoni ja äitini puolisoineen.

Lennot olivat Finnairilla ja menomatkalla lähtö oli 5:45 joka oli varsin rankka. Päätimme olla ottamatta hotellia kentältä, sillä loppujen lopuksi säästö unissa olisi kuitenkin ollut niin pieni. Emman kohdalla aikainen lento ei ollut ongelma, hän nukkui autossa ja koneessa. Rankinta se oli minulle.

Emma nukkuu hyvin lentokoneessa, hurina tuntuu unettavan häntä sillä hän usein nukahtaa melkein ennen lähtöä. Sama on esimerkiksi veneessä. Lennolle olin myös varannut tarroja ja paperia sekä ipadin jossa on mm. Pikku kakkosen sovellus, jossa hän tykkää piirtää. Pärjäsimme niillä hienosti koko lyhyen lennon.

Järjestän yleensä kohteessa lentokenttäkuljetuksen itse, sillä se on usein halvin ja nopein tapa päästä hotellille. Nytkin olin tilannut meille kuljetuksen Alibaba transfersin (nimi nyt on mitä on…) kautta joka toimi hyvin, kuski oli vastassa heti lentokentällä ja pääsimme suoraan hotellille. Minibussi meille kaikille turvaistuimen kera maksoi 25e/suunta. Hinta oli tiedossa etukäteen ja maksoimme kuljettajalle euroissa.

57294208_676490406138988_1508021716943634432_nHotelli itsessään on hieno ja voin sitä puitteiden puolesta suositella lämpimästi. Siellä on monta allasta ja monta leikkikenttää, jonka lisäksi isoin aidattu leikkialue on oikeasti Kids club johon voi ymmärtääkseni isomman englantia (tai saksaa ja venäjää) puhuvan lapsen jättää hoitoon maksusta. Ohjaajat vaikuttivat fiksuilta ja siellä oli monenlaista ohjattua aktiviteettia lapsille, mutta pienemmillekin löytyi paljon tilaa ja leikkipaikkoja.

Huoneeseen oli meille tuotu valmiiksi taaperopaketti, joka sisälsi niin pienen kylpytakin, matkasängyn, potan kuin pöntönsupistajankin. Hotellilta sai ymmärtääkseni myös lainaksi matkarattaita, joten jos ei omia halua tuoda mukanaan, onnistuu se hyvin niinkin.

Varoitus, lyhyt sananen vessajutuista! Pönttöön ei saanut heittää paperia, joten vessapaperi tuli laittaa pieneen roskikseen pöntön vieressä. Ja roskis oli pieni. Kaikki huoneen roskikset olivat todella pieniä. Joten vaippailijoille, etenkin pienimmille, olisi ollut kyllä tarpeen soittaa roskien tyhjennys usean kerran päivässä. Muutenkin järjestely arvelutti ja toivoin, että Emma ei innostu roskia tonkimaan jos käännän pääni hetkeksi.

59350610_2299996303606123_7772393764844208128_n Moni valitsee hotellin sen kattavan all-inclusiven takia. Se sisältää rajoittamattomat a la carte varaukset (a la carte ravintoloita taisi olla jopa 7?) sekä hyvätasoiset juomat. Käytännössä kuitenkin a la carte ravintoloihin on hyvin vaikeaa saada varauksia eikä ruoka niissä eroa pääravintolan buffetista. Suosittelen kuitenkin sushiravintolaa jonka japanilaistyylinen liukuhihna oli veikeä ja kuka nyt ei rakastaisi rajatonta määrää juuri valmistettua sushia? Itse menimme sinne kahdestaan – matkustimmehan omien lapsenvahtien kanssa – ja vietimme treffi-illan sushin parissa. Vieressä istui hollantilaisperhe jonka kaksivuotiaalle tuotiin eri pyynnöstä pelkkää riisiä ja hän nautti myös kevätkääryleistä, joten lapset huomioitiin kyllä eri pyynnöstä hyvin.

59442816_425816854864250_5045755908945084416_nRuokailun helppous on all inclusiven suurin myyntivaltti.

Aina on joku paikka josta hakea ruokaa. Buffet oli auki loistavilla ajoilla (aamiainen esimerkiksi klo 7-11) ja valikoima tyydytti meitä ruokaintoilijoita ja nirsoilijaa. Itse innostuin baklava-pöydästä ehkä liiaksikin ja oman fokuksen huomaa ehkä siitä, että otin kuvia vain jälkiruokapöydistä (joita oli illallisella kaksi).Buffet-ravintolan tarjoilijoilla fokus on astioiden korjauksessa, eikä palvelussa. Emme esimerkiksi saaneet kertaakaan apua syöttötuolin hakemisen tai säätämisen kanssa, vaikka olisin ollut yksin Emman kanssa liikenteessä tai kun ensimmäistä kertaa yritin selvittää, miten tarjotin irtoaa siitä.59371911_412938079538874_6453587356111863808_n

Hotellista ei nyt sen enempää, voin sitä suositella sillä varauksella, että ei odota viiden tähden palvelua vaan riittää hyvät puitteet kivalle lomalla hotellialueella. Jos hotelli kiinnostaa, kirjoitin siitä myös tripadvisoriin, josta pääsee toki lukemaan myös muiden arvioita.

Antalya kohteena oli pienoinen pettymys. Kävimme Antalyan kaupungissa joka oli kyllä kuvauksellinen, mutta basaarit olivat ahdistava kokemus pakkomyynnin takia. Myös muutama ”Terve, terve”-huuto tuli, ja kaupungilla oli edustettuna myös Suomi kun puiston penkillä örvelsi laulaen joku suomalainen herrasmies. Mark Antalya AVM ostoskeskus on perinteinen ostoskeskus, josta todennäköisimmin löytää järkevät tuliaiset. Itse ostimme setin turkkilaisia teekuppeja.

Ajankohtana huhtikuu ei ollut onnistunut. Ajoittain ulkona oli niin kylmä, että välikausipukua olisi tarvinnut. Aurinko paistoi koko loman ajan, mutta tuuli teki parista päivästä liian kylmän ulkoaktiviteetteihin. Tällöin hotellin lämmitetty sisäallas tuli tarpeeseen. Paras ajankohta matkustaa on touko-/kesäkuu sekä syyskuu. Heinäkuussa ja elokuussa on niin kuuma, ja elokuussa muu Eurooppa täyttää kaikki Välimeren kohteet.

Sananen vielä turvallisuudesta. Kiinnitä matkaa suunnitellessa huomiota poliittiseen tilanteeseen, sillä vaikka maa on nyt uudessa nousussa parin vuoden vakaamman jakson jälkeen, poliittinen kiehunta on kuitenkin jatkuvasti taustalla. Toistaiseksi tämä ei ole kuitenkaan heijastunut turistikohteisiin. Ulkoministeriön matkustustiedote on hyvä katsoa läpi.

Muista aina tehdä matkustusilmoitus!

Loppusummauksena suosittelisin kohdetta ja hotellia jos hakusessa on puhtaasti hotellialueella tapahtuva rentoutuminen ja olette valmiita omatoimisuuteen asioiden selvittelyssä. Itse tuskin menemme enää seudulle, mutta jos joskus Turkkiin uudestaan päädymme, tullee se olemaan Izmirin seudulle. Turkki on kuitenkin kaunis maa, ruoka hyvää ja matkat kohtuuhintaisia. 59409850_412820739501753_3697946380631801856_n

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s